Ihmiset naapurustossa näkivät miehen usein istuvan hiljaa samassa kadunkulmassa päivästä toiseen. Hänen vaatteensa olivat kuluneet, ja oli selvää, että elämä oli ollut hänelle kovaa. Vaikka hän puhui harvoin, hänen silmissään oli lempeä suru, joka kertoi vuosien raskaista taakoista.
Eräänä iltapäivänä eräs tuntematon huomasi hänet. Sen sijaan että olisi vain kävellyt ohi, hän pysähtyi ja istui miehen viereen. He puhuivat — ei rahasta tai virheistä, vaan hänen tarinastaan, unelmistaan ja elämästä, jonka hän oli joskus halunnut rakentaa. Tämä yksinkertainen ystävällinen teko käynnisti jotakin, mitä kumpikaan ei ollut odottanut.
Tuntematon päätti auttaa häntä aidolla ja merkityksellisellä tavalla. Hän antoi miehelle ruokaa, puhtaat vaatteet ja mahdollisuuden siistiytyä. Mutta tärkeintä oli, että hän kohteli miestä kunnioittavasti. Hän kuunteli hänen toiveitaan ja auttoi häntä uskomaan, että hän ansaitsi uuden mahdollisuuden. Vähitellen miehen ryhti suoristui ja itseluottamus palasi.
Seuraavina päivinä tuntematon järjesti miehelle täyden muodonmuutoksen. Mies sai uuden hiustyylin, uudet vaatteet ja jopa apua turvallisen majoituksen löytämiseen. Muutos ei ollut pelkästään ulkoinen — se kosketti hänen sisintään. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän katsoi peiliin ja näki jonkun, jolla oli potentiaalia, ei jonkun unohdetun.
Lopussa mies ei vain näyttänyt erilaiselta — hän tunsi olonsa uudistuneeksi. Tuntemattoman ystävällisyys muistutti häntä siitä, ettei hänen elämänsä ollut ohi ja että paremmat päivät olivat yhä mahdollisia. Se todisti, että yksi myötätuntoinen ihminen voi täysin muuttaa toisen elämän, vain valitsemalla välittää.