Siitä hetkestä lähtien, kun hän astui lavalle, hänessä oli jotain, mikä herätti välittömästi kiinnostuksen. Hän ei tarvinnut näyttäviä liikkeitä tai yliampuvaa sisääntuloa saadakseen huomiota. Rauhallisen itsevarmana ja erehtymättömän old-school-henkisenä hän oli valmis näyttämään kaikille, mihin hänen äänensä todella pystyi.
Sitten hän alkoi laulaa — ja tuo karhea, sielukas ääni muutti välittömästi koko tunnelman. Hänen laulussaan oli raakaa aitoutta ja runsaasti persoonallisuutta. Jokainen säe kantoi klassisen soulin lämpöä, samalla kun hänen rosoinen äänensävynsä antoi esitykselle voimakkaan ja täysin omanlaisen luonteen.
Esityksen jatkuessa hän näytti uppoutuvan yhä syvemmälle musiikkiin. Turhille teatraalisille tehokeinoille ei ollut tarvetta — hänen äänensä teki kaiken työn. Soulin, rosoisen voiman ja tunteen yhdistelmä teki katseen kääntämisestä lähes mahdotonta, ja yleisö ymmärsi nopeasti todistavansa jotakin erityistä.
Jopa Simon vaikutti olevan täysin esityksen lumoissa. Hän seurasi tarkasti, kun laulaja tarjosi yhden voimakkaan hetken toisensa jälkeen. Oli virkistävää kuulla ääni, jota ei ollut hiottu täydelliseksi — päinvastoin, juuri sen epätäydellisyydet tekivät siitä niin mieleenpainuvan.
Lopulta kyseessä ei ollut enää vain yksi koe-esiintyminen muiden joukossa. Se muistutti siitä, kuinka vangitseva todella omaleimainen ääni voi olla. Vanhan koulukunnan soul, uskomattoman karhea ääni ja kiistaton lavakarisma yhdistyivät esitykseksi, joka vaati kaiken huomion alusta loppuun.